lauantai 20. elokuuta 2016

Rippikakku pojalle


Sain kunnian tehdä täytekakut ja juustokakun miehen kummipojan rippijuhliin. Kakkuun toivottiin sinisiä liljoja, risti ja raamattu. Koristeet tein sokerimassasta. Kakun halk. 28cm. Välissä on kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita.






Tässä kuva reunapursotuksista




Toinen kakku oli vähän pienempi halk. 26cm. Välissä Vadelmamousse ja kokonaisia vadelmia.


 Reunapursotukset. (vähän ylivalottunu kuva)



















Mangojuustokakku.

perjantai 5. elokuuta 2016

Lintuhäkki-kakku


Kuun alussa vietimme tyttäreni 12v-synttäreitä ja tällä kertaa hän halusi lintuhäkki-kakun. Kakku oli "hiukan" aikaa vievä ja aika loppuikin sen verran kesken, että yksi papukaija jäi tekemättä. Mutta se ei onneksi lopputulosta hirveästi haitannut. Kakkupohjan tein kahesta 4 munan halkaisijaltaan 20cm pohjasta.    

  Kakun välissä oli tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa.


Kakun päälliseen meni yhteensä noin 700-800g sinistä sokerimassaa ja valkoista vaahtokarkkimassaa.  




Kukat on valkoista kaulintamassaa (vaahtokarkin makuinen), perhoset ja papukaijat sokerimassaa ja häkki ruskeaa sokerimassaa ja suklaanmakuista sokerimassaa (sekoitettuna). Sivelin häkkiin vielä kultaista tomuväriä.

  

 

Tässä vielä kakku juhlapöydässä.