sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Elsa kakku

Tyttären synttäreitä juhlittiin marraskuussa ja vaihteeksi mentiin Elsa teemalla. (vähän myöhässä päivitykset.) Kakkukuvan tilasin Ullan unelma verkkokaupasta ja  välissä tais olla minttusuklaatäyte.




lauantai 12. marraskuuta 2016

Halloween kakku/ "verikakku" (red velvet)


Halloweenin verikakku syntyi ideasta tehdä valkoinen kakku jossa on "ihmissuden" rääpäisemät kynnen jäljet. Halusin kakun näyttävän siltä kuin siitä vuotaisi verta, joten kakun piti olla myös sisältä punainen. Tässä tarjoutui oiva tilaisuus tehdä ensimmäistä kertaa red velvet kakku.

Halloweenin verikakku

Pohja:

450g hienoasokeria
180g suolatonta, huoneenlämpöistä voita
3 munaa
4,5 dl piimää
3tl vaniljauutetta
Punaista pastaväriä
60g kaakaojauhetta
450g vehnäjauhoja
1,5 tl soodaa
3tl valkoviinietikkaa (itse en laittanut tätä ollenkaan)

Vatkaa sokeri ja voi kevyeksi, pilvimäiseksi seokseksi. Lisää munat yksitellen joukkoon, niin että vatkain käy keskiteholla.

Sekoita erillisessä kulhossa piimä, vaniljauute ja punainen pastaväri yhteen niin ,että piimä värjäytyy syvänpunaiseksi. Pastaväriä voi lisätä myöhemmin, jos väri ei vaikuta halutunlaiselta.




Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja sooda omassa kulhossa.

Anna vatkaimen käydä matalalla nopeudella. Lisää puolet piimäseoksesta taikinaan ja sitten puolet jauhoseoksesta. Toista.

Lisää valkoviinietikkaa ja sekoita taikina sileäksi. Tässä vaiheessa voit lisätä halutessasi pastaväriä taikinaan. Kaada taikina tasaisesti kakkuvuokaan ja paista noin 30-40min.

Jäähdytä kakkua vuoassa noin 20min ja kumoa se sen jälkeen leivinpaperin (tai ritilän) päälle jäähtymään.

Täyte:

250g suolatonta, huoneenlämpöistä voita
500g tomusokeria
250g tuorejuustoa kylmänä

Vatkaa voi vaaleaksi. Lisää puolet tomusokeria ja vatkaa se hitaalla nopeudella joukkoon. Kun voi ja tomusokeri ovat hyvin sekoittuneet lisää loput tomusokerit.

Vatkaa seosta noin 5min kunnes se on kevyttä ja ilmavaa. Käännä vatkaimen teho keskitasolle ja lisää tuorejuusto. Vatkaa kunnes seos on pehmeää ja hyvin levittyvää.


Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja kostuta jokaista kerrosta hieman vaniljalla maustetulla sokeriliemellä.

Ota puolet täytteestä kakun täytteeksi ja levitä se kerrosten väleihin tasisesti. Kuorruta kakku lopulla täytteellä.

Kakun päällinen, haamut ja reunalla olevat kiekot vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa.




Kuva leikatusta kakusta. Kuva vääristää hieman, Oikeasti kakku oli punaisempi. Kakkupohja olisi saanut myös ehtiä jäähtyä kauemmin niin kakun leikkaus ois sujunut "nätimmin".


Pikeerillä koristeltuja Halloween pipareita.


tiistai 1. marraskuuta 2016

torstai 20. lokakuuta 2016

Ryhmä-Hau Kaja-koriste



Tämän koira koristeen sain tehdä ystäväni tyttären 5v kakun päälle jo elokuussa.




Tässä vielä kuva koristeesta kakun päällä.



lauantai 8. lokakuuta 2016

Herukkainen mustikkajuustokakku

Tämän ihanan raikkaan herukkaisen mustikkajuustokakun tein syksyn alussa. Muistaakseni koulun alkamisen kunniaksi. Alkujaan oli tarkotus käyttää herukoita kakkuun enemmänkin mutta en sillon vielä ehtinyt niitä poimimaan, joten käytin mustikoita.

 Ohje kakkuun:
Pohja:
175g domino-keksejä
50g voita

Täyte:
200g mustikkarahkaa
2dl vispikermaa
200g mustikoita soseutettuna
0,5dl sokeria
4-5 liivatelehteä

Päällä punaherukoita ja mustaherukoita


lauantai 17. syyskuuta 2016

Hääpäiväkakku

Viime kuussa vietimme sokerihäitä ja sen kunniaksi halusin tehdä hääkakun. Halusin kakun muistuttavan häistämme, joten kakussa piti olla valkoista ja vihreää. Päällinen siis valkoista sokerimassaa ja kaulintamassaa yht. noin 500g ja päällä vihreitä neilikoita sokerimassasta, koska häissämmekin oli vihreitä neilikoita. Sitten reunalla vihreitä sokerihelmiä, kun kaapista niitä sattui löytymään.


 

Kakun välissä vadelma mousse ja minttusuklaamousse. Minttusuklaamousseen kokeilin valmista valion minttusuklaa rahkaa. Ihan oli hyvää ja sai kivan vihreen värin kakkuun, mutta taidan tehdä jatkossakin minttusuklaatäytteen itse minttusuklaasta ja kermasta.











lauantai 20. elokuuta 2016

Rippikakku pojalle


Sain kunnian tehdä täytekakut ja juustokakun miehen kummipojan rippijuhliin. Kakkuun toivottiin sinisiä liljoja, risti ja raamattu. Koristeet tein sokerimassasta. Kakun halk. 28cm. Välissä on kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita.






Tässä kuva reunapursotuksista




Toinen kakku oli vähän pienempi halk. 26cm. Välissä Vadelmamousse ja kokonaisia vadelmia.


 Reunapursotukset. (vähän ylivalottunu kuva)



















Mangojuustokakku.

perjantai 5. elokuuta 2016

Lintuhäkki-kakku


Kuun alussa vietimme tyttäreni 12v-synttäreitä ja tällä kertaa hän halusi lintuhäkki-kakun. Kakku oli "hiukan" aikaa vievä ja aika loppuikin sen verran kesken, että yksi papukaija jäi tekemättä. Mutta se ei onneksi lopputulosta hirveästi haitannut. Kakkupohjan tein kahesta 4 munan halkaisijaltaan 20cm pohjasta.    

  Kakun välissä oli tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa.


Kakun päälliseen meni yhteensä noin 700-800g sinistä sokerimassaa ja valkoista vaahtokarkkimassaa.  




Kukat on valkoista kaulintamassaa (vaahtokarkin makuinen), perhoset ja papukaijat sokerimassaa ja häkki ruskeaa sokerimassaa ja suklaanmakuista sokerimassaa (sekoitettuna). Sivelin häkkiin vielä kultaista tomuväriä.

  

 

Tässä vielä kakku juhlapöydässä.









perjantai 17. kesäkuuta 2016

Lankakeräkakku


Tämän Lankakeräkakun tein ystävälleni yllärinä syntymäpäivälahjaksi. Hän on innokas käsitöiden tekijä, joten kakun aihetta ei ollut vaikea keksiä.


Pohja on tavallinen vaalea kakkupohja ja välissä minttusuklaatäyte.


Päälliseen meni noin 200g vaaleanpunaista sokerimassaa ja 100g valkoista vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa ja ihan vähän violettia sokerimassaa. Sekoitin kaikki keskenään ja näin sain haluamani vaaleanpunaisen värin.

Sokerimassan alla kosteuden eristäjänä on voikreemi. Nyt jos tekisin kakun uudestaan niin tekisin kreemistä vaaleanpunaisen. Päällisen eli kakun "langat" pyörittelin yksitellen ja olihan se aikaa vievää hommaa. Helpompi ois tehdä ne massapursottimella (ja selvästi tasaisempaa jälkeä ois tullu), mutta mulla ei tähän hätään sellasta sattunut olemaan.

Pöllökakku


Tätä Pöllötäytekakkua tarjoiltiin tyttäreni 2v synttäreillä toisena juhlapäivänä. (Vähän myöhässä päivitys.) Kakkupohja on vaalea gluteeniton 6 munan pohja ja välissä on vadelmamousse. Täyte oli siis saman väristä kuin vaaleanpunainen kermapursotus kakun reunoilla.


Pursotuksen tein 6 sakaraisella tähtityllalla.

Päällinen ja koristeet sokerimassaa.




lauantai 21. toukokuuta 2016

Primadonnan ratsu -kakku

Viime viikonloppuna vietimme tyttäreni 2-vuotis syntymäpäiviä. Neiti tykkää muumeista ja heppoista joten kakkuun piti sitten tehdä muumiheppa eli Primadonnan ratsu. Kakun välissä oli mangotäyte ja se sopi oikein hyvin kakun väritykseen.

















tiistai 17. toukokuuta 2016

Äitienpäiväkakkuja

 Pöllöjuustokakkua minun omalle mummullle. Kukat kuvastaa mummun lapsia, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia. Pohja on tehty gluteenittomista kekseistä. Alempi täyte on maitosuklaatäyte ja ylempi täyte on vaniljatäyte. 





Tämän kakun tyttäreni koristeli ja pursotti minulle. Hiukan oli kiire joten tähän tarkotukseen ei erikseen ehditty tehä koristeita, joten koristelu piti toteuttaa aijemmin tehdyillä koristeilla.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Äitienpäivän juustokakku


 Meillä ensimmäinen erä äitienpäivästä vietetään jo tänään äitini kanssa ja tein hänelle lahjaksi valkosuklaa-mustikkajuustokakun. Koristeeksi oli tarkotus laittaa pensasmustikoita ja valkosuklaata, mutta kun ne unohtu kauppaan niin piti sitten ottaa kaapista valmiita koristeita.





Valkosuklaa-mustikkajuustokakku

 

Pohja:
175g vanilja-kaurakeksejä
50g voita

Murenna keksit murusiksi ja sulata voi mikrossa. Sekoita ne keskenään ja levitä 22cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

Valkosuklaatäyty: 
130g valkosuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl vispikermaa

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa varovasti mikrossa. Sekoita tuorejuusto ja sulasuklaa keskenään. Sekoita lopuksi kermavaahto joukkoon. Levitä pohjan päälle ja laita jääkaappiin. 

Mustikkatäyte:
 200g pakastemustikoita
200g vaniljarahkaa
2dl vispikermaa 
4 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sulata mustikat kattilassa ja litistele niitä lusikalla (tai käytä sauvasekotinta jos tahdot sileämpää).  Purista liotetuista liivatteista vesi pois ja sekoita ne kuumaan mustikkasoseeseen. Sekoita tasaiseksi. Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon vaniljarahka. Lisää mustikkasosetta vähän kerrallaan kerman joukkoon ja sekoita. Kaada valkosuklaatäytteen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään ainakin 3 tunniksi.
 





lauantai 23. huhtikuuta 2016

Sokerimassakoristeita


En ole hetkeen päässy leipomaan kun ollaan oltu kipeänä, mutta tässä jotain tekemiäni sokerimassakoristeita viime kuulta. 









Nämä pupukoristeet tein tilauksesta ystäväni ihanille kaksostytöille.