sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Traktorikakku 1v synttäreille


Tämä Traktorikakku lähti pariviikkoa sitten 1v synttäreille. Toiveena oli traktori ja suklainen täyte. Traktorin kanssa tuli vähän kiire, joten piti tehdä mahdollisimman yksinkertainen. Välissä on suklaakerma. Reunapursotukset onnistu mielestäni ihan hyvin, mutta tuossa päällä oleva pursotus ei sitten mennytkään ihan nappiin. Puolessa välissä lähti käsi tekeen ihan jotain eri liikettä... No ehkä mä opin vielä joskus tekemään täydelliset pursotukset. Pursotukset on tehty ihan vain vispikermalla. Ensi kerralla täytyy kokeilla jollain paremmalla.


lauantai 12. syyskuuta 2015

Baby Shower kakku




Tämän Baby Shower kakun tein viime viikonloppuna. Tämä olikin minulle ensimmäinen laatuaan. Kenkiä olen toki tehnyt ennenkin, mutta tämä rusetin teko oli ihan uusi juttu. Rusettia minulta pyydettiin jo kesällä nimiäiskakkuun, mutta aika ei antanut silloin myöten, joten jätin sen silloin tekemättä. Nyt vois sitten innostua tekemään vaikka joka kakkuun rusetin. Täytteenä tässä kakussa on vadelma-daim täyte. Tässä vielä ohje kakkuun.

Baby Shower kakku

Pohja 4 munan sokerikakku pohja. Vuoan halkaisija 20cm.

Täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 tl vaniljasokeria (maun mukaan voi lisätä myös tavallista sokeria.)
2 isoa (á 56 g) Daim-patukka
100 g suomalaisia vadelmia


Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Rouhi Daim-patukka ja lisää täytteeseen.  Levitä kostutetun pohjan päälle ja upota siihen vadelmia.

 
Kakun päällinen on pinkkiä sokerimassaa (250g) ja valkoista kaulintamassaa (250g) sekoitettuna.
 
Koristeet valmistin pitkin viikkoa aina iltaisin (öisin) kun sain lapset nukkumaan.
  
 
 
 
 

tiistai 8. syyskuuta 2015

Big Hero kakku

Big Hero Kakku



Viime viikko vierähti koristeita tehdessä ja viikonloppuna tein sitten 3 tilauskakkua samalle päivälle.
Tämä Big Hero kakku lähti 8-vuotis synttäreille. Täytteenä on Minttusuklaakrokanttimousse. Laitan tarkemmat ohjeet kakkuun myöhemmin kun ehdin.



Pohja: 6 munan sokerikakkupohja. Vuoan halkaisia 24cm.

Täyte:
4 dl kuohukermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g suklaa, minttusuklaakrokantti, marabou

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa. Sekoita tuorejuusto ja sula suklaa keskenään. Lisää tuorejuustosuklaaseos kermavaahtoon ja sekoita kunnes seos on tasaista. Levitä kostutetun kakkupohjan päälle. (Riitti hyvin kahteen kerrokseen, vähän jäi ylikkin.)



tiistai 1. syyskuuta 2015

Mansikkakakku

Mansikkakakku 




Viime viikolla tein kesän viimeisen mansikkakakun ja samalla se juhlisti uuden Muumimukin saapumista. :) Ois vaan ollu hiukan helpompi laittaa kokonaiset mansikat kakun päälle eikä lähtä sen kummemmin koristeleen sillä tämä meijän yksvuotias roikku lahkeessa puolet koristelu ajasta. No kakku tuli valmiiksi ja hyvin kelpas. Pursotukset on vähän niin ja näin ku tuli koiteltua erillaisia, mutta nämä omat kakut on hyviä harjotuskakkuja.