keskiviikko 26. elokuuta 2015

Rocky road

 
Viime viikolla sain vieraakseni ihanan ystävän, joka myös on suklaan ystävä, joten tein nopsaa Rocky road -suklaata. Näistä tuli vähän ohuita kun käytin Bandan suklaata enkä muistanut, että näissä saa olla suklaata vähän enemmänkin. Väliin laitoin pähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Ja suklaana siis 1 levy tummaa suklaata ja 1 levy maitosuklaata. Tarkempaa ohjetta en nyt ehdi kirjottelemaan. (Oma tietokone sano yhteistyön irti ja jännänä odottelen, että saako sitä enään pelastettua.)

lauantai 15. elokuuta 2015

Brita-kakku


Keskiviikkona lapsilla alkoi koulu, niin pitihän sen kunniaksi tehdä kakkua. Ja Brita-kakku on sen verran hyvää, että sitä oli vielä saatava tuoreilla mansikoilla. Tämä olikin neljäs Brita-kakku tälle kesälle. Ehkä se nyt piisaa hetkeksi. :) Koristeluja en tehnyt, kun minusta kakku on ihan nätti ilmankin, eikä ainakaan kaipaa lisämakeutta.



Tässä vielä ohje kakkuun:

Pohja
150 g voita (tai margariinia)
1 1/2 dl sokeria
4 keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa

Marenki
4 valkuaista
2 dl sokeria

Täyte
2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 litraa mansikoita

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten. Yhdistä leivinjauhe jauhoihin. Sekoita jauhot ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille (isolle).

Valmista marenki. Vaahdota valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi ja lisää sitten sokeri vähitellen joukkoon. Vatkaa kovaksi ja kiiltäväksi vaahdoksi. Levitä marenki taikinapohjan päälle.

Paista pohjalevyä uunin keskitasolla 175 asteessa noin 25 min. Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa se kahtia.

Vatkaa kerma ja lisää siihen vaniljasokeri. perkkaa ja pilko mansikat.

Nosta toinen kakkulevyistä tarjoiluastiaan ja levitä päälle kermavaahto ja mansikat. Nosta sitten päälle toinen kakkulevy. (Koristele halutessasi mansikoilla ja vaikka tomusokerilla.)




sunnuntai 9. elokuuta 2015

Suklaa-vaahtokarkkikakku


Tekasin suklaa-vaahtokarkkikakkua puuhääpäivän kunniaksi. Tein tätä ensimmäistä kertaa ja oli kyllä hyvää. Lapsetkin tykkäs ja pyysivät jopa lisää, vaikka kaikki eivät niin suklaan ystäviä olekkaan. Tätä siis löytyy todennäköisesti kakkupöydästä, kun seuraavan kerran vietetään synttäreitä.

Tässä vielä ohje kakkuun:

Pohja:
n. 75 g voita
225g (eli vähän reilu 2 dl) hienoasokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
75 g tummaa suklaata
1 1/2 dl piimää
175 g (eli 2 dl) vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa

Vaahdota voi, sokeri ja vaniljasokeri hyvin kuohkeaksi. Vatkaa sitten kevyesti munat yksitellen joukkoon.
 Sulata suklaa kattilassa varovasti pienellä lämmöllä (tai vesihauteessa). Kun suklaa on sulanut, lisää vähitellen piimä ja sekoita hyvin. Ota kattila liedeltä jäähtymään.
Sekoita jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola toisessa kulhossa. Lisää suklaaseos ja jauhoseos vähän kerrallaan vuorotellen munaseokseen. Voitele kakkuvuoka halk. noin 20cm voilla.
Laita taikina vuokaan ja paista 160 asteeseen esilämmitetyssä uunissa noin 50-60 min. Kumoa jäähtymään.

Kuorrute:
n. 175 g valkoisia vaahtokarkkeja
1 rkl maitoa
2 munanvalkuista
2 rkl hienoasokeria

maitosuklaata (ja sokerimassa koristeita) koristeluun.

Pane vaahtokarkit ja maito pieneen kattilaan ja lämmitä varovasti, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet.
Nosta kattila liedeltä jäähtymään. Vatkaa munanvalkuaiset vaahdoksi, lisää sokeri ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa. Hämmennä munanavalkuiset jäähtyneeseen vaahtokarkkiseokseen ja anna tekeytyä noin 10 min.

Kun kakku on jäähtynyt, peitä se päältä ja reunoilta vaahtokarkkikuorrutteella.
Raasta maitosuklaasta esim. kuorimaveitsellä lastuja ja ripottele ne sitten kuorrutteen päälle.


tiistai 4. elokuuta 2015

Daim-Mokkapalat

Tein viimeviikolla kokeeksi Daim-mokkapaloja ja hyviä oli. Muuten tavallisia mokkapaloja, mutta kuorrutteen päälle ripottelin Daim-rouhetta. Pohjasta tuli aika ohut, johtuen varmaan siitä, että nykyään minulla on käytössä isompi uuni, kuin ennen ja tietty myös isompi uuninpelti.






Tässä vielä ohje: 
 
Pohja: 
4 munaa
4 dl sokeria 
2 dl maitoa
250 g sulatettua voita
6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
4 rkl kaakaota

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kuiva-aine seos ja maito muna-sokeri vaahtoon. Lisää lopuksi joukkoon sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 20min.

Kuorrutus:
noin 1/2 pakettia tomusokeria
3 rkl kaakaota
75 g sulatettua voita
noin 4 rkl kylmää kahvia

Sekoita kuorrutus aineet keskenään tasaiseksi. Kuorruta kun pohja on vielä vähän lämmin.
Rouhi Daim- patukat ( 2 isoa daim patukkaa eli 2x56 g) ja ripottele kuorrutteen päälle.