perjantai 17. kesäkuuta 2016

Lankakeräkakku


Tämän Lankakeräkakun tein ystävälleni yllärinä syntymäpäivälahjaksi. Hän on innokas käsitöiden tekijä, joten kakun aihetta ei ollut vaikea keksiä.


Pohja on tavallinen vaalea kakkupohja ja välissä minttusuklaatäyte.


Päälliseen meni noin 200g vaaleanpunaista sokerimassaa ja 100g valkoista vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa ja ihan vähän violettia sokerimassaa. Sekoitin kaikki keskenään ja näin sain haluamani vaaleanpunaisen värin.

Sokerimassan alla kosteuden eristäjänä on voikreemi. Nyt jos tekisin kakun uudestaan niin tekisin kreemistä vaaleanpunaisen. Päällisen eli kakun "langat" pyörittelin yksitellen ja olihan se aikaa vievää hommaa. Helpompi ois tehdä ne massapursottimella (ja selvästi tasaisempaa jälkeä ois tullu), mutta mulla ei tähän hätään sellasta sattunut olemaan.

Pöllökakku


Tätä Pöllötäytekakkua tarjoiltiin tyttäreni 2v synttäreillä toisena juhlapäivänä. (Vähän myöhässä päivitys.) Kakkupohja on vaalea gluteeniton 6 munan pohja ja välissä on vadelmamousse. Täyte oli siis saman väristä kuin vaaleanpunainen kermapursotus kakun reunoilla.


Pursotuksen tein 6 sakaraisella tähtityllalla.

Päällinen ja koristeet sokerimassaa.